Hieman historiaa: Suomeen tiedetään tuodun kaksi Marshall-merkkistä höyryjyrää. Molemmat on valmistettu 1926 (valmistusnumerot 80864 ja 80845) Kummatkin ovat tyyppiä "S" ja compound-koneella varustettuja. Toinen niistä on painoltaan 12 tonnia ja toinen 16 tonnia. Jyrien käyttöpaine oli 12 atm ja tehot 25-30 ind.hv.

Jyrät on tuonut maahan Ab Becos Oy, jonka messinkilaatta on koneiden kyljessä. Yritys oli englantilaisten liikemiesten ja tehtaitten vuonna 1818 ostama helsinkiläinen konevälitysyhtiö, ja sen tavoitteena oli pääsy Itä-Euroopan ja Siperian markkinoille.

Molemmat jyrät olivat ainakin jo 1920-luvun loppuvuosina Helsingin kaupungin rakennusviraston palveluksessa. Tältä ajalta on valokuvia Marshalleista kulkemassa pikkupoikien ihailevien katseiden saattelemana Eteläesplanadilla ja työssä Hietalahden torilla. Jyrät kantoivat kyljessään messinkilaattaa, jossa oli tunnus "HKR-HSB" sekä numerot "4" ja "5".

1960-luvun puolivälissä höyryjyrien käyttö loppui, ja Helsingin kaupunki lahjoitti molemmat Marshall-jyrät Tekniikan museolle. Seistyään yli kymmenen vuotta taivasalla museon pihalla, jyrät annettiin edelleen TVL:n tiemuseolle ja siirrettiin varikolle Turkuun. Pienempi, 12 tonnin Marshall-jyrä kunnostettiin päällisin puolin vuonna 1988, ja on nyt näytteillä tieliikennemuseo Mobiliassa Kangasalla.

Sen sijaan "isoveli", 16 tonnin Marshall-jyrä (HKR 4) sai romutustuomion. Jonkin huolimattoman siirtoyrityksen tuloksena kampiakselinsakin katkaissut höyryjyrä ei onneksi kelvannut romuttajallekaan, ja Turun tie- ja vesirakennuspiiri myi sen 35 pennin kilohinnalla nykyiselle omistajalle 1989.

Höyryjyrän restaurointi käynnistyi syksyllä 1994. Mm. Helsingin kaupungin rakennusviraston, Fiskars Oy:n, Hitsaus-Kolmio Oy:n, Imatran Voima Oy:n ja Jormaila Oy:n asiantuntemuksen ja taloudellisen tuen turvin kone oli jo ulkoasultaan restauroituna näytteillä Suolahden Suuressa Höyryfestivaalissa heinäkuussa 1995. Joulukuussa 1995 jyrän perään liitettäväksi ostettiin vanha nelipyöräinen puinen kaarevakattoinen entinen HKR:n työmaavaunu.

Hieman historiaa: Koneeseen on vaihdettu Turun rautateollisuuden vuonna 1921 valmistama höyrykone. Tarkkaa asennusajankohtaa ei tiedetä.

Hieman historiaa: Veturi oli järjestyksessä toinen H.K. Porter -tehtaan Äänekoski-Suolahden rautatielle toimittama höyryveturi. Veturi sai aikaisemman veturin numeron 1, koska se oli kooltaan suurempi ja vahvempi veturi.

Äänekoski-Suolahden rautatiellä veturia kutsuttiin isoksi pässiksi. Veturi oli linjaliikennekäytössä 1.5.1943 asti, jolloin yksityisradan yleinen liikenne päättyi ja liikenne siirtyi uudelle VR:n radalle. Tämän jälkeen veturi numero 1 palveli Äänekosken tehtaiden sisäisessä liikenteessä liikenteen lopettamiseen vuoteen 1964 saakka, jonka jälkeen veturilla ei enää liikennöity vaan se oli 1964–66 höyrynannossa tehdasalueella.

Vuonna 1971 veturi numero 1 lahjoitettiin Museorautatie Forssa-Humppila ry:lle (myöh. Museorautatieyhdistys ry). Veturin kunnostustyö aloitettiin vuonna 1972 purkamalla veturi osiin ja hiekkapuhaltamalla höyrykattila ja joukko pienempiä osia. Tällöin veturin kattila arvioitiin kuitenkin pintapuolisen tarkastelun perusteella niin huonokuntoiseksi, että kunnostustyö päätettiin keskeyttää. Veturin kunnostus päätettiin aloittaa uudelleen keväällä 1992, jotta eri puolille museorautatiealuetta varastoidut osat eivät katoaisi lopullisesti.

Kunnostustyö eteni vaiheittain kiireellisempien töiden lomassa. Veturin historiallinen ensilämmitys noin 39 vuoden hiljaiselon jälkeen tapahtui lauantaina 11. kesäkuuta 2005. Virallisesti veturi otettiin käyttöön Minkiön ensimmäisten Höyryfestivaalien yhteydessä sunnuntaina 31.7.2005, jolloin se veti festivaalien kutsuvierasjunan Minkiöltä Jokioisille ja takaisin.

Hieman historiaa: Loviisa-Vesijärven rautatien höyryveturi numero 6 on valmistettu Tampereella Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n eli Tampellan veturitehtaalla. Veturi valmistui vuonna 1909 ja sai valmistusnumerokseen 141, eli veturi on 141. tehtaan valmistama veturi.

Numero 6 oli käytössä yhteensä 51 vuoden ajan, eli vuodesta 1909 19.4. 1960 saakka, jolloin veturi jäi seisomaan. Veturi siirtyi Loviisan kaupunginmuseon omistukseen ja se asetettiin muistomerkiksi Loviisan keskustaan. Jokioisten Museorautatietä ylläpitävä Museorautatieyhdistys sai neuvottelujen jälkeen jo varsin huonoon kuntoon päässeen veturin hallintaansa ja LWR 6 siirrettiin 23.9.1982 Minkiölle sisäsäilytykseen. Myöhemmin hinauskunnossa oleva veturi kunnostettiin ulkoisesti näyttelyesineeksi. Veturin omistanut Loviisan kaupunki luovutti veturin Museorautatieyhdistys ry:n omistukseen vuonna 1996 ja numero 6:n kunnostus ajokuntoon pääsi alkamaan syksyllä 1996.

Veturin kunnostustyö tehtiin Jokioisissa Jomeco Oy:n konepajalla. Loppukokoonpano tapahtui pääosin vuoden 1998 keväällä ja kesällä. Hanke huipentui lauantaina 15.8. 1998, jolloin valmis veturi lastattiin konepajalla kuorma-auton erikoiskuljetuslavetille ja kuljetettiin Minkiölle, jossa se vedettiin suoraan auton lavalta kiskoille. Seuraavana päivänä veturi liikkui ensi kerran lähes 40 vuoden seisonnan jälkeen omin voimin.

Hieman historiaa: Jokioisten Museorautatien toiminta käynnistyi vuonna 1971 entisen Jokioisten rautatien radalla Hyvinkään–Karkkilan rautatien höyryveturi numero 5:n vetämänä. Veturi on valmistettu Tampereen Pellava ja -Rautateollisuus Oy:n eli Tampellan konepajassa vuonna 1917. Numero 5 on ensimmäinen itsenäisessä Suomessa valmistunut veturi.

Numero 5 palveli Hyvinkään ja Karkkilan välillä liikennöineellä 45 kilometrin pituisella Hyvinkään–Karkkilan rautatiellä vuosina 1918–1967. Rautatien liikenteen loputtua veturi siirtyi Kymin Oy:n omistukseen, joka lahjoitti sen vuonna 1969 silloiselle Veturien Ystävät ry:lle. Huonokuntoinen veturi siirrettiin Forssaan, jossa se kunnostettiin harrastajavoimin ajokuntoon vuosina 1969–1971. Samana vuonna veturi siirrettiin Museorautatie Forssa-Humppila ry:n eli nykyisen Museorautatieyhdistys ry:n omistukseen.

Numero 5:llä vedettiin harrastajavoimin liikennöityjä museojunia Jokioisten rautatien radalla Humppilan ja Forssan välillä vuosina 1971–1973. Jokioisten rautatien liikenteen loppumisen jälkeen osa radasta purettiin ja museojunaliikenne pääsi alkamaan uudelleen vasta vuonna 1978. Numero 5 siirrettiin vuonna 1979 VR:n Hyvinkään konepajalle, jossa veturille tehtiin kaksi vuotta kestänyt perusteellinen täyskunnostus.

Hieman historiaa: Höyryveturin numero 4 on valmistanut Belgian Nivellesissä toiminut Tubize-konepajayhtymään kuulunut S.A. Les Ateliers Metallurgiques Nivelles Division de Tubize.

Numero 4 ja sen sisarveturi numero 5 hankittiin Jokioisten rautatielle, koska rautatieyhtiö menetti sotakorvausten myöhästymissakkona uusimman ja voimakkaimman, Henschel-merkkisen veturinsa silloiseen Neuvostoliittoon. Tubizen mitat ja suoritusarvot vastaavatkin lähes täydellisesti menetettyä Henscheliä. Veturit tilattiin vuonna 1946 ja numero 4 saapui Suomeen vuoden 1947 lopussa.

Tubizea käytettiin JR:n raskaiden tavarajunien, ja vuoteen 1951 myös matkustajajunien veturina aina 1960-luvulle saakka. Tällöin Jokioisten rautatie osti Loviisa-Vesijärven rautatieltä kolme ja Hyvinkään-Karkkilan rautatieltä yhden Move 21-veturin. Numero 4:n ja numero 5:n käyttö väheni ja joutuivat vähempiarvoisiin tehtäviin, dieselvetureiden varakoneiksi sekä talvisin aurausjuniin.

Jokioisten rautatien liikenne lakkautettiin 29.3. 1974 ja numero 4 veti sillä hetkellä ainoana toimivana veturina viimeisen tavarajunan Humppilasta Forssaan.

Jokioisten Museorautatie osti numero 4:n ja suuren määrän muuta kapearaidekalustoa yhdessä Minkiö–Jokioinen -rataosuuden kanssa alkuvuodesta 1978. Veturi on sen jälkeen toiminut museojunaliikenteessä kesäisin. Veturi oli jo museojunaliikenteen alkaessa 25.6.1978 varsinkin höyrykattilaltaan huonossa kunnossa, joten veturi täyskorjattiin VR:n Kuopion konepajassa vuosina 1985–1988.

Hieman historiaa: Jokioisten Museorautatien uusin höyryveturi on Belgiassa vuonna 1948 valmistettu entinen Jokioisten rautatien höyryveturi numero 5. Veturin "Orion" -nimi periytyy sen edelliseltä kotiradalta, Welshpool & Llanfair Light Railwaylta Walesista. Veturin on valmistanut Belgian Nivellesissä toiminut Tubize-konepajayhtymään kuulunut S.A. Les Ateliers Metallurgiques Nivelles Division de Tubize.

JR 5 saapui Suomeen vuonna 1948, ja sitä käytettiin JR:n raskaiden tavarajunien, ja vuoteen 1951 myös matkustajajunien veturina aina 1960-luvulle saakka. Veturi poistettiin liikenteestä tulipesävaurion vuoksi 1964 ja se oli vuoteen 1972 Jokioisissa sijoitettuna veturin ympärille rakennetussa "veturitallissa".

Tubizen osti 1972 englantilainen yksityishenkilö, jonka tarkoituksena oli kunnostaa Wisbeckiin sijoittamansa veturi ajokuntoon. Omistaja joutui kuitenkin luopumaan veturista, ja Tubizen osti walesilainen Welshpool & Llanfair Light Railway -museorautatie. Siellä veturi kunnostettiin ajokuntoon ja otettiin käyttöön syksyllä 2000.

Veturi osoittautui kuitenkin WLLR:n rataverkolle hieman liian kookkaaksi ja painavaksi, ja keväällä 2006 päästiin sopimukseen veturin hankkimisesta takaisin Suomeen. Veturi tuotiin meritse Englannin Harwichista Turkuun ja sieltä lavettikuljetuksena edelleen Jokioisille. Veturi liikkui ensimmäisen kerran omin voimin entisellä kotiradallaan 15.10.2006.

Veturi on sijoitettu museorautatielle, mutta sen uusi omistaja on suomalainen yksityishenkilö. Museorautatieyhdistys ry:n ja omistajan välisen sopimuksen mukaan veturia käytetään museorautatien liikenteessä muiden vetureiden tapaan yhdistyksen vastatessa veturin käyttö- ja ylläpitokustannuksista.